Monessa mukana

2019

2019

Haastattelu: Yle Puhe

Hengen ja tiedon messut ovat kotimaisen rajatiedon yksi merkittävimpiä tapahtumia. Radio- ja televisiojuontaja Juuso Pekkinen vieraili tapahtumassa tutustumassa siihen, minkälaisia ihmisiä “skenessä” tällä hetkellä vaikuttaa.

Kupariketun haastattelu alkaa kohdasta 30:47.

2019

Hengen ja tiedon messut

Rajatiedon yhteistyö ry on vuodesta 1983 lähtien järjestänyt vuosittain Hengen ja Tiedon messut, joissa esitellään maamme kattavin ja monipuolisin poikkileikkaus rajatiedon alueelta.

Messujen juontajana toimi tunnettu Youtube-vaikuttaja ja meedio Kuparikettu.

2019

Vierailu: Unelmoin

Kuparikettu vieraili suositun Disney-tubettaja Unelmoin YouTube-videolla.

2019

Tubecon 2019

Tubecon on YouTuben ympärille rakentuva tapahtuma, jossa YouTubeen videoita tekevät henkilöt ja heidän faninsa kohtaavat. Vuonna 2019 Tubecon järjestettiin 16.–17. elokuuta, toista kertaa Helsingin Messukeskuksessa. Tapahtuman kävijämäärä oli noin 17 500.

Kuparikettu oli yksi tapahtuman esiintyjistä. Hänet nähtiin Meet&Greetissä sekä paneelikeskustelussa, jonka aihe oli Massa vs. Erilaisuus.

2019

Podcast: Petteri Mikkonen

Kuparikettu vieraili tiede, mystiikka ja salaliittoteoria-tubettajan, Petteri Mikkosen, podcastissa.

2019

Chillaa -mobiilisovellus

Chillaa on yläkoululaisille suunnattu mobiilisovellus. Sen tavoitteena on vähentää stressiä, jännittämistä, ahdistusta ja helpottaa sosiaalisten tilanteiden kohtaamista muun muassa rentoutusharjoitusten, vinkkien ja vertaistuen avulla.

Chillaa-sovellus on kehitetty yhdessä HUS Psykiatrian, Nuorten mielenterveystalon, suomalaisen lääkäriseura Duodecimi​n, tuotestudio Adventure Clubin ja yläkouluikäisten kanssa.

Kuparikettu on tuottanut Chillaa-sovelluksen rentoutusharjoituksia yhteistyössä Adventure Clubin kanssa.

×
×

Cart